Noora Unelma-Alalla

Noora Kontinen elää unelmaansa. Hän aloitti kokin opinnot SAMIssa kaksi vuotta sitten elokuussa ja valmistuu kokiksi jo tänä syksynä. Hän on halunnut kokin ammattiin jo pikku tytöstä lähtien.

Noora on opiskellut erittäin nopeasti. Hän on ollut kesät alan töissä ja lähes kaikki viikonloput myös kouluaikana. Noora sanoo, että nyt hän tekisi jotain vähän toisin opiskeluaikana. Hän on oppinut, että kovan työn teon ohessa on pidettävä vapaata, jotta rentoutuu ja elpyy tekemään taas innolla töitä.

Kun Noora aloitti opinnot, hän osallistui opettaja Jarmo Salosen valmentamana Ammattitaitajakisoihin sekä ravintolakoulujen välisiin SM-kisoihin. Taitajakisoissa oli 64 kilpailijaa. Noora pääsi 14. sijalle ja lisäksi ravintolakoulujen SM-kisassa hän nappasi hopeaa. Nooralle on sopinut tämä yksilöllinen polku kilpailuineen, koska hän on erittäin motivoitunut ja pystyy tekemään itsenäisesti töitä. Hän on myös hyvin kunnianhimoinen, ja omaa kovan kilpailuvietin.

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

English