13.03.2024

Norelco lahjoitti sähkökojeistoja Samiedulle opetuskäyttöön

Norelcosta saapui juuri ennen talvilomia viesti Samieduun: ”Tuotekehityksen myötä poistamme joitakin sähkökojeistoja ja -keskuksia myynnistä. Olisiko teillä tarvetta näille kojeistolle opetuspuolella?”

Norelcon henkilöstöpäällikkö Olli Malinen kertoo, että kyseessä olivat esittelykäytössä olleet, modernit NorLine 1250 sekä NorPower 1250 -kojeistot. Malisen mukaan kyseessä on yksi Norelcon suurimmista laitelahjoituksesta Samiedulle.

– Norelcon NorPower 1250 ja NorLine 1250 ovat kennokoteloituja keskusjärjestelmiä, jotka soveltuvat mm. pääkeskuksiksi, moottorilähtökojeistoiksi, nousukeskuksiksi ja ilmastointikeskuksiksi erilaisiin käyttökohteisiin. Yleisesti voisi sanoa, että näitä tuotteita käytetään usein pääkeskuksina tai ilmastoinnin ohjauskeskuksina jo hieman kookkaammissa kiinteistöissä, Malinen tarkentaa.

Samiedun sähköalan opettaja Pekka Kipinoinen oli erittäin ilahtunut viestistä, sillä työelämälähtöisyys on tärkeä osa ammatillista koulutusta.

–  On hienoa, että Norelco luovuttaa harjoitusmateriaalia opetukseen. Laitteiden avulla opiskelijat pääsevät harjoittelemaan aitoja työelämän tilanteita. Otamme nämä kojeet käyttöön sähköalan opiskelijoille jo kevään aikana olemassa olevien harjoitusten täydentäjänä sekä kokonaan uusiin vaativampiin harjoituksiin.

Yhteistyössä harjoittelu- ja työpaikkoja opiskelijoille

Pekka Kipinoinen kiittää Norelcoa lämpimästi useita vuosia jatkuneesta tiivistä yhteistyöstä.

– Läheinen yhteistyö kojeistotehtaan kanssa on Samiedun sähköalalle tärkeä asia. Yhteistyössä on vuosien mittaan laadittu muun muassa monipuolista harjoitusmateriaalia ja soveltuvia treenitehtäviä, Kipinoinen kuvailee.

Myös opiskelijat tutustuvat Norelcoon usein jo opintojensa aikana.

– Meillä käy vuositasolla useita kymmeniä Samiedun sähköalan opiskelijoita harjoittelussa, heistä saamme myös suurimman osan sähköasennuspuolen kesätyöntekijöistämme. Valmistumisen jälkeen tietysti pyrimme siihen, että mahdollisimman moni hakeutuisi meille töihin pysyvämmin, Olli Malinen sanoo.

Jaa artikkeli